jälleen tänään jonkinlaista lehdistökatsausta. Ja huomasin taas kerran, että poliitikot käyttäytyvät ei-yhteiskuntaa-edistävästi. Eipä siinä mitään uutta. Eivätkä he kaikki kuitenkaan.
Se nyt vain on niin, että katsellessani maailmaa täältä läheltä maanpintaa en sitten millään voi yhtyä tiettyihin kokoomuslaisten mielipiteisiin. Yksi löytyi jälleen Helsingin Uutisista (25.10.2006, s.4). "Kovassa kansainvälisessä kilpailussa pärjääminen" näkyy edelleenkin konkreettisesti vain niiden kohdalla, joilla tulotaso on reilusti keskiarvon yläpuolella. Kilpailuelementti sosiaali- ja terveydenhuollossa hyödyttäisi edelleen samoja ihmisiä. Mutta niinhän he toivovatkin…
Toinen näkökulma edellisen kolumnin aiheesta löytyy myöhemmästä lehdestä (29.10.2006, s.4). Kuinka hyvin voinkaan uskoa sen, että päättäjät ovat tahallaan päästäneet asiat tähän pisteeseen, missä ollaan nyt. Tavoitteena vapaa kilpailu ja kaiken kilpailuttaminen, mikä tarkoittaa pirstaloitumista ja palvelujen huononemista niille, joilla ei ole varaa maksaa ylimääräistä.
Halutaanko todella, että kaikki on kiinni rahasta? Vuokratyövoimanakin olleena tiedän, ettei se ole helppoa, ei mukavaa, eikä läheskään aina herätä luottamusta. Jos lähes kaikki, jonka kanssa olen hoitajana työn puitteissa tekemisissä, herättää epäluottamusta tai muita negaatioita, kuinka pitkään voin jaksaa? Saati, että tekisin työni hyvin.
Yhteiskuntatietoiselle "keskitason" ihmiselle eläminen on usein vain selviytymistä. Eikä selviytyminen ole elämistä.
—–
Lehdissä on kirjoiteltu viime aikoina myös siitä, että kotihoidonkin resurssit ovat rajalliset. Olisipa aika sairaaloiden kotiuttajien ja muiden kotiuttamisesta vastaavien työntekijöiden aika sisäistää tämä! Ettei ehkä onnistukaan niin, että kotihoitoon tulee aamulla soitto samana iltapäivänä kotiutuvasta vanhuksesta, joka tarvitsee apua kolme kertaa päivässä ja vielä kertaalleen yöllä.
Lienee kotihoidon "saavutuksia" se, ettei heitä kutsuta hoitokokouksiin, vaikka tulisivatkin olemaan osallisina kyseisen potilaan / asiakkaan hoidosta. Tämä on niitä asioita, joissa työntekijöiden pitäisi olla ystävällisiä ja avuliaita, mutta hyvin jyrkkiä: asiat kannattaa tehdä tietyllä tavalla ja kaikilla tulee olla sananvaltaa itseään koskevissa asioissa. Vaikka hoitoalan organisaatio on hierarkkinen, ei kuitenkaan eletä kivikaudella, perhana.
Jos psykiatrian poliklinikalla on yksinoikeus mielenterveystiimeihin, johan on kumma. Mielenterveystiimi kun kuuluu organisatorisesti (siis budjetinkin puolesta) nimenomaan kotihoitoon, ei suinkaan avopsykiatrian puolelle. Psyk polit huolehtikoon asiakkaistaan tavallaan, kotihoito on asia erikseen. Tämä mielenterveystiimien perustaminen paransi asiakkaiden tilannetta, mutta on osaltaan vääristämässä raha-asioita.
—–
Sitten vielä se, että Helsinkin suunnittelee päivähoidon ruokapalvelujen siirtämistä Palmialle (Helsingin Uutiset 5.11.2006, s.5).
Ei kyllä hyvä idea.
Perustelu: Palmia ei ole tarpeeksi joustava organisaatio vastaamaan lasten hyvin erilaisiin tarpeisiin.
Esimerkki: Asiakas tiedustelee, voiko saada kotiaterian ilman salaattia, koska jättää sen aina syömättä. Hän tahtoisi vähentää jätteen määrää osaltaan: salaatti kun tulee aina erillisessä muoviastiassa. Palmiasta hänelle vastataan, että tämä ei ole mahdollista. Ateriat tuotetaan ravintosuositusten mukaan, ja koska suositukset sanovat, että ateriaan on kuuluttava salaattia, siitä ei voi kieltäytyä.
