kävi työpaikalla puhumassa. Halusi tietää, mitä sanottavaa meillä on.
Eipä meillä ollut mitään uutta… Palkasta ja työoloista. Kummassakaan ei ole tapahtunut kehitystä, eikä poliitikkoja kiinnostakaan muuttaa mitään. Puhuvat vain.
Tosin ennen seuraavia vaaleja ei ilmeisesti ole tiedossa edes sitä puhetta. Mistään en ole kuullut mitään juttua lähi- tai perushoitajien palkoista. Sairaanhoitajista kyllä joku ohimennen mainitsi…
Se on todellakin niin, että me olemme näkymättömiä.
Olemme aivan liian kilttejä! En ymmärrä niitä työtovereitani, jotka eivät voi jättää asiakkaita edes kolmeksi tunniksi. Se kyllä onnistuisi kotihoidossa! Kukaan asiakkaista ei vielä siinä ajassa kuole, eikä edes kärsi. Eri asia olisi kolme päivää, tai vaikka kaksitoista tuntia. Taannoinen ulosmarssi kesti sen kolme tuntia. Suuri osa hoitajista jäi silti työpaikoilleen.
Jos jotain aiomme saada aikaan, se ei TODELLAKAAN onnistu tällä tavalla.
Äitinikin, joka työskentelee vanhainkodissa, kehotti minua olemaan menemättä barrikadeille tai pitelemästä kylttiä. Perhana, että pisti vihaksi. Juuri tuolla ajattelulla saadaan palkat pysymään nykyisellä tasolla ja rahaherrat rahaherroina.
Mietihän lukija nyt tarkkaan ketä äänestät ensi vuonna. Annetaanko siellä samojen tunarien edelleen päättää? Suurin osa edustajista kun tuntuu olevan liian porvarillisia tai kaavoihinsa kangistuneita muuttaakseen juuri mitään parempaan päin.
