uutisissa kerrottiin eilen, että 80 prosenttia kuukauden aikana vastanneista suomalaisista sallisi terveyspalvelujen ulkoistamisen. Kuuntelin uutista silmiäni siristellen.
Mietin, mahtavatko ihmiset käsittää, mitä tuosta ulkoistamisesta todennäköisesti lopulta seuraisi.
Lääkärilehdessä 3/2007 oli minusta hyvä artikkeli (kirjottaja Samuli Saarni) liittyen aiheeseen. Siinä kerrottiin kuvitteellisesti, miten kunnalliset, lakisääteiset, kaikille samanhintaiset terveyspalvelut saataisiin ajettua alas. Toisin sanoen, mitä pitää (vielä) tehdä, että lääkärit eivät enää käytännössä voi olla kunnan palveluksessa. Ei ole niinkään monimutkaista, luin. Kunhan vain pari kyllin vaikutusvaltaista tahoa ajaa asiaa, omana etunaan. Suora lainaus artikkelista: " Lääkäripäivien terveyspoliittisia keskusteluja seuratessa tuli selväksi, ettei Suomessa kukaan halua ulkoistaa lisää terveydenhuoltoa (paitsi kauppa- ja teollisuusministeriö, valtiovarainministeriö ja Sitra)."
Jossain vaiheessa saatetaan siis hyvinkin onnistua tuhoamaan osa Suomessa vuosikymmeniä vaivalla rakennetusta sosiaaliturvajärjestelmästä…
Moni on nykyään sitä mieltä, ettei se olisi suuri menetys. Mutta jos vertaan Suomea terveyspalvelujen osalta esimerkiksi Yhdysvaltoihin, voin todellakin huomata eron. Enkä minä haluaisi elää USA:n kaltaisessa järjestelmässä. En. Kuuntelen ja laulan siitä muistutukseksi vaikka Rammsteinin Amerikaa. Suosittelen muillekin!
Minua surettaa koulutustason lasku Suomessa. Etteivät suomalaiset enää osaa arvioida, mitä vaikutuksia jollakin isolla yhteiskunnallisella muutoksella voisi olla. En tahdo syyttää ketään; kehottaisin vain vakavasti seuraamaan politiikkaa ja olemaan kiinnostunut yhteiskunnallisista muutoksista. Jokainen kun on osaltaan niistä vastuussa, vaikka yrittäisi vastuuta vältellä. Omaa hölmöyttä se lähinnä on, jos yrittää elää kaiken ulkopuolella. Se ei kuitenkaan yleensä onnistu… Jollain lailla jokainen on osallinen yhteiskuntaan, jos ei muuten niin poikkeavana väriläikkänä, minusta näyttää.
Eletäänkö täällä nykyään niin rahan vallan varassa, ettei ole varaa pohtia tuollaisia asioita? Ettei poliitikoilla tai suuryrityksillä ole vastuuntuntoa? Ei keskustella, siirretään ulkomaille, ulkoistetaan. Monissa asioissa ehkä halutaankin jättää kansa ulkopuolelle?
Ja kansa jättäytyy. Massat jättäytyvät. Aivain kuin niillä ei olisi mitään sanomista omista asioistaan.

Olen aivan samaa mieltä mutta…
Useinhan ulkoistaminen tarkoittaa vain että siirrytään ostopalveluun. Tämä tarkoitaa että me maksaisimme edelleen veroja joista valtio ja kunnat sitten hoitaisivat terveydenhuollon kukin tavallaan…eli käsittääkseni aika eri asia mitä amerikan meininki (sairasturvavakuutukset joilla hoidetaan lääkärikäynnit…valtiolla ei tässä välissä ole näppejä).
Se, että onko tuo kannattava ratkaisu, en oikein osaa sanoa. Luin jostain tutkimuksesta että Suomen terveydenhuolto olisi erittäin kustannustehokasta (verrattuna esim. muihin euroopan maihin) joten mietin että onkohan ostopalvelu sitten rahallisesti mikään suurikaan säästö…
Comment by Iiris — 15.2. 2007 @ 23:42:45
Iiris, olet oikeassa, huono vertaus. Siltikin ulkoistaminen olisi minusta huono idea, jo senkin takia, että jos kunnat kilpailisivat työvoimasta, toisilla olisi toisia selvästi paremmat lähtökohdat ja toiset jäisivät ilman työvoimaa - vaikka niinhän se asia taitaa tälläkin hetkellä olla. Ullkoistaminen korostaisi eroja.
Onhan se jo todettu, että monessa tapauksessa kilpailuttaminen aiheuttaa palvelun tason laskua ja tiedonkulunkin ongelmien lisääntymistä…
Comment by Administrator — 18.2. 2007 @ 21:18:02