on näin vaalien alla syntynyt - tai pyritty synnyttämään - keskustelua maahanmuutosta. Jotkut poliitikot ovat syystä huolissaan Suomen tulevaisuudesta maahanmuuttajien suhteen. Ranskassa ja muualla on tapahtunut paljon asioita, joita ei soisi enää tapahtuvan. Mellakoita ja muuta… Jotka johtuivat pitkälti siitä, etteivät maahanmuuttajat ole sopeutuneet uuteen yhteiskuntaan.
Moni lienee sitä mieltä, etteivät esimerkiksi naisia avoimesti alistavat miehet sovi länsimaiseen sivistysvaltioon, rauhanomaiseen yhteiseloon siellä asuvien kanssa. Onko yhtä yleistä ajatella, että muista maista tulleet rikolliset tulisi palauttaa kotimaahansa?
Oli miten oli, nykyinen suomalainen systeemi ei mahdollista maahanmuuttajien sopeutumista, ellei heillä itsellään ole todella vahva tahto löytää oma paikkansa osana aktiivisten suomalaisten joukkoa. Ja vaikka paikka löytyisi, siinä oleminen ei mitenkään todennäköisesti ole aina miellyttävää.
Kaukaa tai lähempääkään tullut ei saa apua työvoimaneuvojalta, ellei tämä todella paneudu asiaan, ellei tämä tutustu työnhakijaan ja tämän taustaan. Siihen lienee harvoin mahdollisuuksia, vaikka pitäisi olla. Sosiaali- tai lääkintäviranomaisella sama juttu. Asioiminen maahanmuuttajan kanssa vaatii enemmän kuin suomalaisen kanssa.
Mitä sitten tulisi tehdä, jos halutaan elää yhdessä ja rauhassa?
Vastaus on yksinkertainen. Mutta vaikea toteuttaa… Maahamuuttajat on otettava mukaan tekemään asioita. Heillä ei ole suomalaisen taustatietoa suomalaisen yhteiskunnan rakenteista tai tapojen taustoista, ei suomalaisia sisäänrakennettuja käyttäytymiskaavoja. Heillä ei ole tietoa suomalaisen byrokratian kiemuroista.
Suomalaisten olisi syytä mennä itseensä ja miettiä vakavasti, kuinka paljon hiljaista tietoa jokainen tarvitsee toimiakseen suomalaisena. Se olisi ensimmäinen vaihe. Toinen vaihe olisi opetteleminen tämän hiljaisen tiedon jakamiseen, ja kolmas jakamisen laajamittainen toteuttaminen.
