onnistuu minusta todella hyvin mainoksessaan. Suuri kiitos lehdelle siitä. En edes muista, koska mikään mainos olisi saanut minut oikeasti hyvälle tuulelle, kuten tuo. Ja nimen saa jättää adressiinkin. Adressit.comissakin (katso aiempi päivitys) on allekirjoittajia ollut paljon. Toivonpa, että nuo auttavat alaa eteenpäin.

Tällä viikolla oli Helsingissä kaksipäiväiset Kotihoitopäivät. Siellä puhuttiin paljon asiaa.
Kuten siitäkin, että jokainen hoitaja on alansa käyntikortti. Sitä tehtävää minä en ole hoitanut kovinkaan hyvin: käyntikortilta ei edellytetä kritisointia ilman toteutettavissa olevia parannusehdotuksia tai pahimmassa tapauksessa tyhjänpäiväiseksi valitukseksi mahdollisesti tulkittavaa sanottavaa.

Kuulinpa myös, mitä kaikkea alan työntekijöiden ja asiakkaiden/potilaiden olosuhteiden parantamiseksi ollaan tekemässä ja suunnittelemassa. En vain silti voi olla ajattelematta, että pyörät pyörivät niin hitaasti. Kai tässä ollaan koko ajan Roomaa rakentamassa… siltä se tuntuu. Vaikka tietenkin asiat näyttävät erilaisilta tarkasteltaessa alaisen kuin johtajan näkökulmasta.

Ajattelinkin tässä mainita alan hyviä puolia, niitä, joiden takia minä työtäni teen. Niitä, joiden takia hoitajaksi kouluttaudutaan.

Suurin palkkahan tässä työssä tulee jostain ihan muusta kuin rahasta: siitä rahasta, josta on taas jo niin pitkään keskusteltu ja keskusteltu… Välillä huomaan, kuinka tärkeää tekemäni työni minulle on. Se kasvattaa minua ihmisenä lakkaamatta. Koska jatkuva kehitys on minulle elinehto, sovellun hoitajaksi (…tai varmaankin mille tahansa alalle nykyään…!) mitä parhaiten. Koska toisten ihmisten hyvinvoinnista huolehtiminen kuuluu minusta tehtäviini elämässä, teen työtäni huolella ja välittäen. Toisista huolehtiminen on minusta jokaisen tehtävä, minä vain satun saamaan siitä palkkaa. Välittäminen - se on minun juttuni. En minä voi olla auttamatta ihmistä, joka apua tarvitsee. Auttaminen on tietenkin erilaista työssä kuin yksityiselämässä.

 

 Ja sitten on niitä tärkeitä asioita, joita työ on minulle opettanut…

Yhteisöllisyyden merkitys: yhteisöllisyyden lisäämisen tarve yhteiskunnassa. Tämä yksinkertaisesti siksi, että työssäni näen kuinka paljon yksinäisyyttä Helsingissä on. Maaseudulla tilanne on keskimäärin erilainen, mutta sielläkin yhteiskunnan rakenteet ovat muuttuneet. Ainakaan kaupungisa ei enää yhtä paljon kanneta huolta (jos niin voi asian ilmaista) naapurista tai naapurin kissasta. Ei käydä potkimassa kylähullua liikkeelle ojasta.

Aito kiinnostus toisia ihmisiä kohtaan. Se ei tarkoita kyttäämistä tai vahtimista, ei päivittäisiä vierailuja. Se on sitä, että olen kiinnostunut ihmisestä sillä hetkellä, kun hän puhuu (tai muuten ilmaisee itseään) minulle. Sillä ei ole väliä, toivottaako hän hauskaa iltaa vai kertooko ongelmistaan, kuuntelen häntä ja painan asian mieleeni. Aivoissa on kyllä tilaa. Kiinnostukseen kuuluu enemmän tai vähemmän välittämistä, hetkestä ja ihmisestä riippuen. Tottahan selväjärkiseltä ja siististi pukeutuneelta voi odottaa asiallisempaa juttua kuin alkoholilta lemahtavalta epämääräisen näköiseltä tyypiltä..

Juttua voisi toki jatkaa vaikka pitkäänkin, mutta koska tätä lukevat ajattelevat ihmiset, jätän paljon mielikuvituksenne varaan. 

Ajatuksena taustalla on kuitenkin se, että harva ala opettaa yhtä paljon ihmisistä kuin hoitoala. Harva ala opettaa työntekijälle työntekijästä itsestään enemmän kuin hoitoala. On meitä paljon katkeroituneita ihmisiäkin täällä, mutta jokainen aikuinenhan on vastuussa itsestään ja käytöksestään. Vaihtoehtoja on aina.

Hoitoalalla on rohkeita ihmisiä. Hoitajaa ei voi suoran verrata kovaa bisnestä pyörittävään johtaan, mutta olen sitä mieltä, että hoitaja otta päivän mittaan riskejä yhtä paljon kuin johtaja. Riskejä, jotka poikkeavat johtajan ottamista, mutta ovat ihmisten käytännön elämässä monesti merkityksellisempiä kuin johtajan ottamat riskit. Hoitaja näkee heti mahdollisesti tekemänsä virheen vaikutukset, joutuu ottamaan niistä vastuun.

Minä olen siis alani käyntikortti. Minä olen rohkea ja oppivainen. Olen joustava ja kehittymisenhaluni on loputon. Minulla on mahdollisuuksia suuntautua kiinnostukseni mukaan ja usein suoraan vaikuttaa yhteiskunnalliseen kehitykseen työni kautta.

Eipä ole noissa valittamista.