mielenkiinnolla lähestyviä tulopoliittisia neuvotteluita.
Addresseja on kirjoitettu lupausten kuuntelemisen jälkeen. Mutta voi silti olla, ettei päättäjiltä löydy tahtoa.
Koska ei tunnu löytyvän hoitajiltakaan.
Sain minäkin maistaa alalla vallitsevaa pelon ilmapiiriä. Kokemus vain ei saa minua pelkäämään tai tottelemaan, vaan vihaiseksi. Pelottelu ei toimi minuun eikä moneen muuhunkaan ikäiseeni…
Osastomme päällikkö kävi taannoin vierailulla, kuuntelemassa kentän työntekijöitä. Keskustelussa sivuttiin muutamaa ongelmaa, myös riittämättömiä tai toimimattomia työvälineitä. Päälllikön mukaan annettuja välineitä on käytettävä, koska työnantaja ne tarjoaa, toimivat ne tai eivät. Käyttämättä jättäminen vaikuttaa saatavaan rahalliseen korvaukseen, siis palkkaan.
Päällikkö sanoi, että meidän tulee vakivarusteiden yleensä muutaman kilon lisäksi kantaa päivät pitkät mukana puolikiloista pientä tietokonetta, vaikka ne yleisemmin eivät toimi kuin toimivat. Että koska käsketään, meidän on vaarannettava (tuleva) terveytemme usein lähes täysin hyödyttömällä lisäpainolla.
Tämä on aivan älytöntä. Ja paha juttu tuossa asiassa on se, että toiset alistuvat käskyyn, ovat jopa siihen tyytyväisiä. Heillä on toimivat laitteet, meillä ei. Ja siitäkös seuraa taas ongelmia, myös lähiesimiestasolla…
Elämä kuitenkin jatkuu. Nyt suunnittelen itselleni farmasian koulutusta.
Eikä siinä kaikki: yritämme yksikköni kanssa oikeasti tehdä asioille jotain. Rikomme perinteitä: meiltä on menossa mustaa valkoisella organisaatiota ylöspäin - yleensähän alalla tulee asioita vain ylhäältä alas. Saa nähdä, miten asiaan reagoidaan. Toivottavasti reagoidaan.
