siis pelätään kuntatyöläisten palkankorotuksia (kertoi YLE 15.8.2007).
Siis: kunnanisät eivät ole osanneet varautua korotuksiin. Johtuukohan se siitä, etteivät ole kuunnelleet alaisiaan, vai siitä, etteivät alaiset ole olleet ääneen tyytymättömiä?
Meneekö kunta nurin, jos joutuu korottamaan veroprosenttiaan? On se kuitenkin niin, että kunnan kokonaistaloudessa yhden ihmisen korotus tuntuu huomattavasti vähemmän kuin saman suuruinen korotus sen yhden ihmisen taloudessa… Vaikkakin kunnalla on näitä yksittäisiä ihmisiä enemmän kuin se yksi.
Minusta se mahdollisesti odotettu neljän prosentin korotuskaan ei tunnu kovin kummalliselta. Sehän olisi hoitajan peruspalkalla elävälle kuukaudessa peräti……… reilut kuusi euroa. Vau. Noinkohan riittää korvaamaan elinkustannusten nousun…?
——-
Lisäys hieman myöhemmin…
Ja nyt Maikkarin uutisissa kerrottiin syytteessä olevan sairaanhoitajan aiheuttamasta mediakohusta. Iltapäivälehdet ovatkin jaksaneet lööppeillä aiheesta jatkuvasti. Hoitajana en ole kyseisiä lehtiä kiittämässä: lööpit kun väistämättä vaikuttavat suoraan työhöni. Aiheesta keskustellaan sekä työyhteisössä että asiakkaiden kanssa päivittäin. Joudun ajoittain puolustamaan ammattialaani ja jopa perustelemaan jokapäiväistä toimintaani tavallista tarkemmin. Tämä juttu vaikuttaa minusta todella kurjasti työni arkeen. Se aiheuttaa lisästressiä varmaankin lähes jokaiselle hoitoalalla toimivalle.
Täällä sitten pohdiskelen: onko media taistelemassa hoitajien tulevia palkankorotuksia vastaan? Jos niin on, lähetänpä median edustajille simpsoneittain kämmenlyönnin otsaan ja puuskahduksen ‘dah!!’, kiitoksena ‘kauaskatseisuudesta’ :-S
