on yhteistyöongelmia. Hoitajat rikkovat selkiään siksi, etteivät kykene tekemään potilashoitotöitä yhdessä. Mitä järkeä siinä on? Sairauslomia on enemmän siksi, että ihmiset uupuvat raskaaseen työhön joutuessaan tekemään yksin tehtäviä, jotka vaatisivat kaksi - tai ainakin olisivat huomattavasti helpompia tehdä kahdestaan.
Jos työ ei motivoi, voisi avun saada työpaikan vaihdosta. Töitä on - ainakin kaupungeista löytyy paljon valinnanvaraa.
Tosin isoissa kaupungeissa törmää jatkuvasti byrokratian hidasteisiin.
Mitä pidempään työskentelen Helsingissä, sitä pahemmin se kyllästyttää - paperisota. Ja mitä paremmin tutustun kunnallisen hoitojärjestelmän rakenteisiin, sitä selvemmäksi alkaa käydä, ettei oikeastaan kukaan tiedä, missä mennään…
Järjestelmä on yksinkertaisesti liian laaja ja monimutkainen, että sen voisi hallita. Koko ajan muutetaan jotain kohtaa ja kehitetään ja kilpailutetaan. Koko ajan on jotain, mikä ei toimi ollenkaan tai toimii huonosti. Ihmiset vaihtuvat, vastuut vaihtuvat.
Kun selvittää yhta asiaa, toisaalla jo tapahtuu jotain. Ja minä sentään vastaan vain omasta pienestä palasestani…
Ongelmista huolimatta ihmiset saadaan - ainakin toistaiseksi - hoidettua. Pahoin pelkään, että nimenomaan toistaiseksi.
